Haikeelta tuntunu viimesen viikon ku joutuu jättämään elämän tänne. Viime sunnuntaina oli ystävät järkänny yllätysläksärit. Tulin huoneeseen silmät kiinni ja kaikki tärkeimmät ihmiset oli siellä ♡ Ei siinä voinu muuta ku ruveta pari kyyneltä tirauttaan ku kaikki tuli itkien halaamaan. Ja sen jälkeen bailattiinki yömyöhään.
Raskastahan alussa on muuttaa ulkomaille varsinkin jos kohdemaan kieli ei ole jo sujuvaa eikä tunne paikkoja ennestään. Kun on kaukana perheestä, ystävistä ja suomi-elämästä. Itsellä ei ole tullut koti-ikävää, kun tosiaan elämä täällä tuntuu enemmän kodilta, josta vaan puuttuu perhe. Mutta kun täällä ei tosiaan puhuta muuta kuin espanjaa, ei osaa englantia saatika muita kieliä, niin ekat viikot tai eka kuukausi meni niin että kun illalla tuli kotiin niin oli yksinkertaisesti vaan niin poikki ja loppu henkisesti.
Kun koko päivän pinnistelet ja koitat pärjätä kielen kanssa ja koko ajan joudut puhumaan töissä niin se on henkisesti todella raskasta. Mutta on se ollut sen kaiken arvoinen. Nyt kun ymmärtää kaiken mitä puhutaan eikä ole ongelmaa ilmasta itseään ja pystyy puhumaan sujuvasti, ei tietenkään virheittä, niin ei voi muuta kuin hymyillä että on päättänyt tulla tänne.
Kehotan kaikkia ehdottomasti kokeilemaan ulkomaille muuttamista edes hetkeksi, jos siihen vain on mahdollisuus. Itse huomaa kasvaneen niin paljon ja löytäny uusia piirteitä itsestään ja mikä parasta maailman ihanimpia ystäviä! Täällä elämä tuntuu itselle niin paljon sopivammalta että pläänihän on työskennellä seuraava vuosi ja palata tänne 9kk 😉 Eihän nää paikalliset edes päästä mua lähtemään ilman että lupaan tulla takaisin..
